Pysyvä laihdutus – uutta tutkimustietoa
Nyt on löytynyt tapa, jolla laihdutus on pysyvää, uutisoi Iltalehti verkkosivuillaan.
Pinnalliseen uutisointiin olennaisesti kuuluvat räväkät ja hämäävät otsikot ovat tässäkin uutisessa se olennaisin sisältö. Kyseessä on Euroopan Unionin rahoittama tutkimus, joka toistaa niitä tuloksia, joita useissa aikaisemmissakin tutkimuksissa on saatu hiilihydraattien ja proteiinien suhteesta laihdutuksen onnistumiseen.
Nehän kuuluvat suurin piirtein näin: Pysyvä laihdutus onnistuu suuremmalla todennäköisyydellä, kun ruokavaliota muutetaan hiilidydraattipitoisesta kohti proteiinipitoista ruokavaliota. Hiilihydraattien nauttimisessa kannattaa suosia matalan glykeemisen indeksin tuotteita. Indeksi kertoo, kuinka nopeasti imeytyviä hiilihydraattiketjuja ruoka sisältää ja mitä korkeampi luku, sitä “nopeampia” hiilareita ruoka sisältää.
Tutkimustulos lyö korville virallisia ravintosuosituksia, jotka perustuvat proteeinin ja erityisesti rasvan karsimiseen.
Tutkimuksessa oli testattavana viisi eri tyyppistä ruokavaliota ja muuttujana käytettiin proteiinin määrää.
Tehokkaimmaksi dieetiksi osottautui vähähiilihydraattinen ruokavalio, jossa noin 1/4 ravinnosta koostui proteiinista. Lisäksi dieetillä suosittiin glykeemiseltä indeksiltään pieniä hiilihydraatteja, kuten vihanneksia ja täysjyvätuotteita. Ne vaikuttavat hitaammin elimistön sokeritasoon.
Olennaista on myös se, että tämän kaltainen ruokavalio ei ole mahdoton noudattaa. Toisin kuin monet pikadieetit ja yksittäisiin tuotteisiin tai niiden kieltämiseen perustuvat dieetit. Suurella joukolla tehdyissä tutkimuksissa tämä näkyy siinä, että suurempi osa pystyy suorittamaan ohjelman loppuun.
Kirjoitus on julkaistu 26.11.2010. Katso lisää kirjoituksia aiheesta Laihdutus.

Kommentoi